Tappi irti?

Tiistai 19.10.2010 - Reiska

Lokakuista Uljaksen ja Vikingin päivää.

Irrottiko Päivi Räsänen tapin kirkkoveneestä keskellä järveä? Sellainen vaikutelma on syntynyt viikon sisällä, kun n. 25 000 henkeä on eronnut kirkosta ilmeisesti pääosin Räsäsen homokannanottojen takia.

Kirkko on ihmisen luoma instituutio, jonka perusteos on Raamattu. Se on kirjoitettu Lähi-Idässä n. 2000 vuotta sitten. Sen sisältöä on myöhemmin muokattu erinäisissä kirkolliskokouksissa ja käännösten yhteydessä lienee myös muutoksia tullut. Alkuteos oli kuitenkin hyvin patriarkaalinen ja Lähi-Idän tuolloiseen kulttuuriin sidoksissa. Siihen uskovat sanovat sen olevan Jumalan sanaa.

Jumalahan oli Raamatunkin perusteella, nimenomaan Vanhassa testamentissa inhimillisillä heikkouksilla varustettu, kostonhimoinen ja tarkka kunniastaan. Hän laati ihmiskunnalle mm. 2 käskyä ja 8 kieltoa, jotka Mooses välitti aluksi israelilaisille. Ne olivat aika tarkkaan rajattuja selityksineen.

Raamatussa väitetään esimerkiksi, että nainen luotiin miehen kylkiluusta. En tiedä, moniko sen perusteella on kirkosta eronnut. Tuollaista voisi joku pitää aika vähättelevänä. Lisäksi Raamattu kertoo siitä, että Jumalan oma poika eli Jeesus piti uhrata äärimmäisen väkivaltaisesti tavallisten ihmisten ns. syntien takia. Sen koommin Jumala sitten itsekin muuttui rakastavaksi olennoksi.

Synti on aika hankalasti määriteltävä käsite. Sen voisi tulkita toiminnaksi enemmistön luomia yhteisiä pelisääntöjä vastaan. Ne on  ulotettu sellaisillekin elämänalueille, jotka eivät maallista lainsäätäjää juuri kiinnosta. Poikkeaminen koetaan herkästi uhkana. Sen jyrkempi tuomio poikkeamista yleensä seuraa, mitä ulkokohtaisempaa noitten sääntöjen noudattaminen on.

Kirkko instituutiona on siis "virasto" siinä missä maallisetkin ja se toimii jäsentensä laatimilla periaatteilla. Kirkkoon sekoittuu sekä tuo aiemmin mainittu Jumalan sana, että ihmisen omat valtapyyteet. Sen takia kirkon ongelmat ovat usein monimutkaisempia, kuin esimerkiksi lääninhallituksessa.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen siis sohaisi muurahaispesää, koska oli löytänyt Raamatusta homouden tuomitsevan kohdan eli pitää sitä syntinä. Kysymyshän homoudessa taitaa olla lopulta synnynnäisestä aivojen rakenteesta ja tietynlaisesta perinnöllisyydestä, niinkuin tutkijat esim. Suomessa ja Ruotissa ovat todenneet. Jos synnin tekeminen on tahallista, niin silloin homous ei tuota kriteeriä täytä.

Oli miten oli, niin ehkäpä Suomessa tai maailmassa on vielä joitakin suomalaisia homoja heikommassa asemassa olevia ihmisiä. Suvaitsevaset ja suvaitsemattomat voisivat aloittaa heidän asemansa parantamisesta, sen sijaan että käyvät toistensa kimppuun leimakirveet aseinaan. Nähtäväksi jää, saadaanko tappi kirkkoveneeseen lyötyä takaisin ja eroamiset loppumaan.

Veteen piirrettyä viivaa

Sunnuntai 3.10.2010 - Reiska

Tapasin pitkästä aikaa vanhan ystäväni Kurt Mulkersvärdin. Heti alkuun on syytä painottaa, että hän ei ole allekirjoittaneen filter ego. Ei sinne päinkään, päinvastoin. Hän on monissa liemissä keitetty, paviaanin näköinen herra. Mies näytti siltä, että nyt on lokakuu ja hänestä näkee sen. "Siehän näytät ihan maasi myyneeltä", totesin. "Möinkin", hän vastasi. "Ja ihan kohtuulliseen hintaan vielä. Mutta se on nyt laiha lohtu".

"Kuinka niin?", kysyin ja hän alkoi selostaa. "Naisystävä sulki ovensa ja jätti minut ulkopuolelle". "Kuinkas nyt niin, tehän vaikutitte minusta nähden hyvinkin sopusointuiselta parilta. Ajattelin, että tuosta vielä jotakin tulee". Otin naamalleni myötätuntoisen ilmeen ja hän jatkoi:

"Niin ajattelin minäkin. Mutta eipä vain tullut. Päätös oli kypsynyt hänen päässään ja putosi päähäni kuin omena puusta. Kun maistoin sitä, se oli kitkerää. En ollut tajunnut, kuinka erilailla parisuhteessa elävät ihmiset voivat tilanteen kokea. Minun mielestäni meillä meni voittopuolisesti hyvin, hänen mielestään huonosti".

"Jaa, vain niin", totesin. "Joo" jatkoi hän. "Partani pisteli häntä, en ollut tanssittanut häntä tarpeeksi ja niin edelleen. En ollut tarpeeksi nopea enkä järjestänyt monipuolista liikuntaa. Toistin itseäni liikaa. Jotenkin tuntui, että aikaisemmin hyvätkin asiat muuttuivat huonoiksi. Välittäminen ja yhteydenpito muuttui hänen mielestään kyttäämiseksi ja roikkumiseksi, vaikka siinä sinänsä ei muutosta tapahtunut".

"Niin kait sitä ihminen toimii", sanoin väliin. "Jos haluaa eroon jostakin, niin sitä nostaa suurennuslasin alle kaikki toisen osapuolen kielteiset piirteet ja muuttaa myönteisetkin asiat kielteisiksi. Ehkäpä se on helpompi perustella niin".

"Ajattelin, enkä voi mitään sille, että ajattelen vieläkin", jatkoi Mulkersvärd, "että siinä on nainen, jonka kanssa voisi elää elämäänsä ja nauttia sen pienistä ja miksei suuremmistakin iloista ja jakaa vastoinkäymiset. En olisi koskaan jättänyt häntä. Mutta taitaa olla niin, että parasta ennen päivämääräni on jo umpeutunut. Toisaalta, jotkut löytävät käyttökelpoista tavaraa vielä roskiksestakin".

"Ymmärrän venähtäneen naamasi", sanoin hänelle. "Mutta kannattaa ajatella toistakin osapuolta. Hänen ratkaisuihinsa voivat vaikuttaa monet tekijät, joista sinulla ei ole aavistustakaan. Ei välttämättä edes hänellä itsellään. "Niinpä niin, kunpa niistä enemmän tietäsinkin. Olisi helpompi kestää".

Jätin Mulkersvärdin pohdiskelemaan ja poistuin kahvilasta lokakuiseen kirpeään iltaan. Ihmiset kiiruhtivat kuka minnekin ja taivaalla möllötti kuu.

Matkalla

Tiistai 21.9.2010 - Reiska

Eipä ole tullut muutamaan vuoteen kierrettyä muuta, kuin tahkoa ja sitäkin tosi harvakseen. Siksi oli melkoinen irtiotto lähteä viikoksi syyskuussa Lissaboniin. Varsinkin, kun itse edustaa niin maanläheistä tyyppiä, että välillä tuntuu, kuin olisi betonipainot jaloissa.

Kolme ystävääni saivat minut siis houkuteltua matkalle. Se varattiin kyllä jo toukokuussa, mutta kerrankos sitä ihminen työn, levon, sairauden tai muuhun niihin rinnastettavan syyn vuoksi peruu matkansa. Minun oli siis loppupeleissä asetettava itselleni kaksi vaihtoehtoa. Ne olivat miksi ja miksi ei? Jälkimmäinen voitti äärimmäisen niukasti. Semminkin, kun oma lämpö nousi yli 37 juuri, kun piti lähteä. Toisekseen, bussi lähti väärältä laiturilta ja piti mennä taksilla Porvoosta lentokenttähotelliin Helsinki-Vantaalle. Kolmanneksi...., no ette halua tietää. Joka tapauksessa olen nyt iloinen, että lähdin. Lento kesti vajaa 5 tuntia.

Ystäväni ovat paitsi nuorempia,  niin silti paljon tottuneempia reissaajia ja siksi omaksuin lähinnä perässäkäveleskelijän roolin. Se ei minua mitenkään haitannut, koska kaikki oli joka tapauksessa uutta. En hirveästi pidä suurkaupungeista välillä orastavan paniikin takia, mutta Lissabonissa huomasin kuitenkin nauttivani sen ilmapiiristä ja näkymistä. Kamera lauloi lähes tauotta. Muistkortti täyttyi viimeistään Portelan lentoterminaalissa ennen kotiin lähtöä.

Lissabon on kiehtova kokonaisuus vanhaa kulttuuria ja modernia liike-elämää. Siellä on helppoa ja halpaa liikkua julkisilla liikennevälineillä ja hintataso on suomalaiseen verrattuna yleisesti ottaen halvempaa. Liikkuminen on erityisen edullista. Kaupunki on seitsemällä kukkulalla, joihin pääsee ratikalla sekä autolla ja kävellenkin hyvin. Nähtävyyksiä oli paljon. Niiden lisäksi viikossa kerkesi tutustua rantaelämään Cascaisissa ja Sintraan pikaisesti. Siellä on isoja hienoja vanhoja linnoja. Enpä ihmettele, että Lissabon valittiin tänä vuonna Euroopan parhaaksi matkailukohteeksi.

Hotelli Holiday Inn Lisboa oli asiallinen, vaikka huoneessamme ollut vedenkeitin tilttasikin. Kahvinkeitto ylipäänsä oli aika työlästä lutraamista, sillä kahvinkeitintä ei ollut saatavissa. Aamusumpit joten kuten saatiin kuitenkin aina tiputelluksi. Huoneemme oli 10 kerroksessa ja uima-allas oli kattotasanteella. Kelpasi sielläkin pulahtaa, sen reunalla pötkötellä ja kattella näköaloja. Yleensä kuitenkin oltiin liikkeellä n. 10-12 tuntia päivässä.

Siivoojilla oli meidän kannaltamme tärkeä rooli, että palvelut pelasivat. Paikallinen siivooja opasti rautatieasemalla, miten matkakorttiin ladataan lisää rahaa ja siivooja myös hoiti vedenkeittimen vaihdon hotellihuoneeseen. Heille jätimmekin kolme ruusua, jotka alun alkaen ostin seuralaisilleni illanvieton yhteydessä Bairro Altossa.

Lennot tehtiin portugalilaisen TAP:n koneilla. Paluumatka oli yölento, jossa kone alkumatkasta tärisi ja vaappui tavallista voimakkaammin. Sitä ei kestänyt kovin kauaa, mutta nukkua ei juuri voinut. Seuraavana aamuna piti silti kiiruhtaa suoraan lentokentältä työpaikalle. Pikkasen luomet painoi sinä päivänä tavallista raskaammin. Olin kuitenkin työmaalla jo puoli kahdeksalta perjantaiaamuna eli ehdin töihin paremmin Lissabonista, kuin  normaalisti 4,5 km:n päästä asunnoltani :).

Ei jäänyt epäilystä siitä, etteikö Suomi olisi tuolla maailmankolkalla hyvin tunnettu. Ollessamme iltaa viettämässä Bairro Altossa, kysäisi yksi paikallinen, että "where are you from?" eli mistä olette. Vastasin, että Suomesta, johon hän totesi, että "Yes, Finland, beautiful town" elikkä että Suomi, kaunis kaupunki. Niinpä! Ei meillä turhaan brändityöryhmä hikoile ;)

Joka tapauksessa tuntuu siltä, että tauko seuraavaan reissuun ei välttämättä ole yhtä pitkä. Se riippuu monesta tekijästä. Matkaseura oli parasta ja kohde oli hyvä kakkonen. Ja avarsikin se reissu, monessa mielessä ;)

Tämä on tyypillinen näky Lissabonin kaduilla.

 

Kesävirikkeitä

Torstai 3.6.2010 - Reiska

Onko tästä tosiaan jo puolitoista kuukautta? Tarkoitan edellisestä sepustuksesta. Kyllä on vissiin niin ja jämpti on näin.

Tällä välin siis joutui armas aika ja suvi suloinen. Alkukesä on kaikel viisii virikkeellistä, molemmat aivosolut ovat saaneet liikuntoa ihan mukavasti. Itsekin tässä on jonkun verran aktivoitunut, mitä liikuntaan tulee.

Aivosolujen aktivointia toivoisi myös Meksikonlahdelle, jossa yli 70 miljoonaa litraa on jo pulputtanut öljyä mereen Bristih Petroleumin öljynporauslautalla sattuneen räjähdyksen seurauksena. Eikä pulputukselle näy loppua. Se on maailman suurin ympäristökatastrofi.

Töyhtökapusiiniapinat osaavat kivellä rikkoa kookospähkinöitä, mutta ihminen ei osaa pysäyttää aiheuttamaansa öljyvuotoa. Ei, vaikka ihminen on käynyt heinäkuussakin vuonna 1969. Maassa olevien ongelmien kanssa tuntuu edelleen olevan ylipääsemättömiä vaikeuksia. Ei osata ratkaista sitäkään, pitäisikö mummoja karkoittaa maasta vai olla karkoittamatta. Ei kuitenkaan ihan planeetalta, vaan täällä pallon pinnalla.

Ehkä tuossa asiassa kannattaisi kääntyä Mikael Jungnerin puoleen, joka valittiin SDP:n puoluesihteeriksi. Hänen mukaansa kaikki on mahdollista. Jos hän niin sanoo, niin kaipa sitä yksi öljyvuoto saadaan tukituksi.

Minulla olisi Jutta Urpilaiselle ja Mikael Jungnerille tosissaan ja vesissä silmin esitettävä ehdotus: Perustetaan Suomeen riittävän monta Puuhamaata, niin kaikki työllistyvät. Se onnistuu, koska tunne on tärkein ja kaikki on siis mahdollista. Minusta tuo olisi hyvinkin linjassa SDP:n lupausgeneraattorin tuotosten kanssa.

Ideageneraattori roklattaa nyt täpöllä, joten heitetään toinenkin: Koska mielikuviin perustuva alkoholimainonta on kiellettyä, ehdotan että myös mielikuviin perustuva vaalimainonta kielletään. Sillä on sentään koko kansaan kohdistuva vaikutus, kun alkoholimainonta koskettaa vain osaa kansasta.

Ja kun mielikuvamainonta kielletään, mitä jää jäljelle? Asia! Jos sitä ei ole, selviää vaalimainonnasta vähin kustannuksin ja -rahoituksin. Vaaleistakin voi tosin selvitä vähin äänin. Idea on vapaasti hyödynnettävissä, rouva on hyvä vaan, nam!

Mielikuvamainontaa yrittää parhaansa mukaan harrastaa myös kirkko. Sielläkin mietitään vimmatusti, mikä valinta ja linjaus kulloinkin olisi hyvää PR:ää kirkolle. Pakkohan se on, muuten väki kaikkoaa. Ennustan, että raamatunkäännöksessä olevat ilmaukset  ajan oloon sukupuolineutraloidaan tai muutetaan feminiinisiksi. Aletaan siis puhua äiti Jumalasta, hänen tyttärestään jne.

Aiemmin viittasin kintaalla tuolle heinäkuussa 1969 käynnille. Silloin astronautti Neil Armstrong totesi, että se on pieni askel hänelle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle. Aatami taas aikanaan totesi silmäiltyään hetken paratiisia, että jopahan tullee omenoita syyspuolella. Siinä kävi niinkuin kävi, ja alkupariskunnan elämä muuttui järsimysnäytelmäksi. Samoin kävi meidän kaikkien muiden jälkeen jääneiden.

No, onneksi sitä ei enää tarvi marjametsällä tai hedelmätarhoissa enää miettiä, että mikähän noista on kielletty. Sienestäessä se kyllä kannattaa katsoa kirjasta. Muuten voi kaksin käsin riipiä ja nauttia vitamiinit. Niistä sitä saa energiaa. Hauskaa kesänalkua!

Haaleaa ja laihaa

Perjantai 16.4.2010 - Reiska

Poikasena olin yhtenä kesänä puun taimia istuttamassa Tornion kairassa. Eväspuoli jäi epähuomiossa niukahkoksi ja loppuviikosta piti kaurapuuron käsitettä venyttää aika lailla. Muutama hiutale uiskenteli veessä.

Vähän samanlainen vaikutelma on syntynyt vaalirahakeskustelusta. Samoja asioita on media ruvennut uudestaan pyörittämään uusina asioina. Loppujen lopuksi koko vaalirahakohu on merkitykseensä nähden saanut tolkuttomat mittasuhteet. Jos 90 % ajasta ja energiasta menee siihen, että miten edellisissä vaaleissa olleet tulivat valituiksi ja kuka tuki ketä, niin kyllä on median fokus pielessä ja pahasti. Laihalta litkulta maistuu median uudelleen lämmittämä vaalirahasoppa.

Demokratiassa erilaiset ryhmät ajavat etujaan, eikä politiikkaa voi leikata irti muusta yhteiskunnasta. Päätöksentekoon yritetään vaikuttaa suoraan ja välillisesti. Se kuuluu asiaan. Oikeistoa tukevat yrittäjät ja elinkeinoelämä, vasemmistoa ay-liike, noin karkeasti ottaen. Entä sitten? Tuki on joko rahallista tukea, talkootyötä tms. Ei siinä sen kummemmasta ole kyse.

Äänestäjiä syytetään tyhmiksi, koska aina äänestävät "ryvettyneitä" poliitikkoja jatkamaan tehtävissään. Jos se on ongelma, niin rajataan kansanedustajuus yhteen kauteen. Johan alkaisi vaihtuvuutta olla. Eivät pääsisi ainakaan samat poliitikot pitkään pönkittämään kuviteltuja tai todellisia rämettyneitä rakenteita. Eikä ns. tutkivan journalismin tarvitsisi siunailla ja päivitellä kansanedustajien kohtuuttomina pitämiään eläkkeitä. Neljässä vuodessa niiden kertymä jäisi aika maltilliseksi.

Eli koska kansaa ei voi vaihtaa, niin tuolla keinoin päättäjien vaihtuvuutta lisättäisiin radikaalisti. Näin vaikeutettaisiin myös pitkäkestoisten "hyvä veli" tai "hyvä sisko" verkostojen syntyä.

Pessimisteillä menee tällä hetkellä hyvin. Tuhkaakaan ei tarvitse itse ripotella päälleen, koska sitä leijuu meille Islannissa purkautuvasta tulivuoresta. Kyllä elämä on helpoksi tullut. Moni joutuu pitkin hampain jatkamaan lomaansa jossakin, missä aurinko lämmittää ja valtameri huuhtoo varpaita. On siinä varmaan kestämistä. Koneet eivät siis lennä, mutta toivon mukaan edes ajatus. Sitä ei ainakaan tuhka estä. Hyvää viikonloppua! Moi!

 

 

 

Kevätpyörteitä

Torstai 8.4.2010 - Reiska

Maapallo rullaa radallaan ja galaksit pyöriskelevät pienemmistä ympyröistä puhumattakaan. Kauempaa katsottuna kaikki vaikuttaa aika lailla ympäripyöreältä. Joskus kyllä lähemminkin tarkasteltuna.

Pienemmät ympyrät näyttävät pyörivän kovemmalla nopeudella. Ajatellaanpa nyt vaikka politiikkaa. Ensi vuoden eduskuntavaalien johtavaksi teemaksi voi nousta, se mitä edellisellä, siis nyt meneillään olevalla kaudella tapahtui. Miten äänestäjät voivat odottaa uskottavia tulevaisuuden linjauksia isoista asioista, jos menneenkin kauden tapahtumat ovat epäselviä? Uusin farssikeissi politiikan tiimoilta on tapaus Marja Tiura vs. Arto Merisalo, vai kummin päin se on. Ihan sama.

Rivi- tai jonokansalaisten ympyrät ja pyörteet ovat tietysti vielä pienempiä, mutta toisaalta konkreettisimpia. Elämä on suurimmalle osalle arkista aherrusta leivän eteen. Aika monelle se on kitkuttelua tulonsiirroilla sekä kevätauringon inspiroimaa säpinää ihmissuhteissa. Kyynikko voisi sanoa, että herra varjele meitä viimeksi mainituilta. No, kieltämättä onhan niissä sotkunsa, mutta myöskin mukavat, hetkittäin upeat vaiheensa. Asennekysymys, asennekysymys.....

Elokuvaohjaaja Matti Ijäs puheli viisaita hänestä tehdyssä dokkarissa, joka tuli ulos pääsiäisen aikoihin. Hän sanoi, että ihmisen pitäisi osata olla yksin osatakseen olla kaksin.

Ja kun ihminen kiertää ikiomaa maailman lyhintä pururataansa, voi hän treenata myös omien odotustensa ja toiveittensa hillintää. Ei ole pahitteeksi ottaa huomioon muita ihmisiä, vaikka kevät saisi aikaan pyörteitä päässä. Kyllä ne siitä tasottuu kevättulvien mentyä ;).

No justiin. Lunta on vielä täällä Rovaniemen korkeudella runsaasti maassa, mutta on sitä kevättäkin ilmassa ja päässä. Hiihtokausi jäi näillä näkymin eiliseen 350 metrin kahluuseen puolimetrisessä, läpimärässä hangessa :) Täytyy ensi talvena sitten ottaa vahinko takaisin.

Hurmosta ja ikävää arkea

Keskiviikko 17.3.2010 - Reiska

Millä saadaan suomalainen kaupunki maailmankartalle ja sekaisin? No, tuomalla tänne kansainvälinen jalkapallostara, tässä tapauksessa David Beckham, suomalaisen kirurgin, tässä tapauksessa Sakari Oravan, leikattavaksi. Koiranleuka voisi tietysti kysyä, voiko Turkua enää saada sekaisin? Mutta minä en ole koiranleuka, pois se minusta.

Kun siihen vielä lisätään Beckhamin vaimo, entinen pop-tähtönen Victoria, joka tuli tukemaan miestään, ovat kaikki oleelliset hurmoskaaoksen ainekset kasassa. Turkulainen parkkihalli oli revetä liitoksistaan ja suomalainen media kukersi onnessaan, kun Becks tuli meille leikkuriin. Sakari Orava, vaatimattoman ja asiallisen oloinen lääkäri, pääsi hänkin vastailemaan toimittajien hölmöihin kysymyksiin Beckhamista. Ylen aamu-tv:n Annika Damström edusti siinä mielessä huippua. Beckhamin pariskunta täytti hetkeksi kuninkaallista tyhjiötä ja palvonnan tarvetta, joka asuu meissä. Vai asuuko?

Lama-Suomihan olisi voinut tarjota Becksille konsultin paikkaa, siksi aikaa, kun pallon potkinta ei onnistu. Yrityksillä olisi varmaan käyttöä vapaapotkuspesialistille. Tuo vaatimaton pipopäähän ilmoitti, että on halukas palaamaan Suomeen.

Suomi osoittautuu kerta kerralta pieneksi ja lutuiseksi maaksi, jossa silmät loistaen seurataan, mitä maailmalla meistä kirjoitetaan tässä tapauksessa Beckhamin vierailun tiimoilta. Siis todella pieneksi maaksi, paitsi pinta-alaltaan. Se selittää ongelmat jääkiekkomaajoukkueessa ja hermostuneen puristuksen. Pelitavasta ja kokoonpanoista voi jauhaa loputtomiin, jos takaraivossa jyskyttää ajatus: Mitä nuokin minusta ajattelevat? Mitä tuo NORSUKIN minusta ajattelee?

Karua arkea taas edustaa tieto, että Suomessa kuolee vuosittain toistakymmentä ns. taaperoikäistä lasta vanhempiensa pahoinpitelyn seurauksena. Peräti 200 000 lasta joutuu kotonaan väkivallan kohteeksi. Heistä n. kolmanneksella on luunmurtumia. Minusta luvut ovat todella hälyttäviä. Asian korjaaminen pitäisi nostaa kiireellisenä agendalle ja isoon julkisuuteen. Pienet, täysin puolustuskyvyttömät lapset ansaitsisivat todellisen puolestapuhujan. Missä luuraat, Maria-Kaisa Aula?

Poliitikoissamme on henkilöitä, jotka mainostavat itseään kaiken maailman arvojohtajina ja unilukkareina. Usein heidän naamansa näkyy lehtien palstoilla, erilaisissa turhissa kissanristiäisissä otetuissa kuvissa. Tai heidän aloitteellisuutensa rajoittuu siihen, että millä keinoin saadaan julkisen talouden raameja kiristettyä mahdollisimman tiukoiksi.Yhteiskunta ei yksin voi ongelmaa ratkaista, mutta sen korjaamiseksi pitäisi tehdä se, mitä on tehtävissä. Vanhemmilla on tietenkin kaikkein ratkaisevin rooli.

Ahtaajien lakko voi hyvin, eikä loppua näy. Tällä menolla aika moni muukin joutuu ahtaalle sen seurauksena.

Mutta, kuten Beckham episodi osoitti, hurmokseen ei paljoa tarvita. Voihan sitä yrittää löytää vaikka lisääntyvästä valosta ja talitiaisten reviirilauleskelusta. Ja varsinkin niistä. Mukavaa illan köllykkätä, vuorokaudenajasta riippumatta ;)

 

Tilin lento

Maanantai 15.3.2010 - Reiska

Tilin Lento olisi ravihevoselle hyvä nimi. Melkein yhtä hyvä, kuin Eri Hidaste. Virkamiehen tilipäivä oli tänään. Vaikka ei se tili esimerkiksi ahtaajiin verrattuna iso ole, niin silti se riittää lämpimään asuntoon ja ruokaan. Joskus jopa reissuunkin. Se ei ole huonosti eikä vähän.

Kaikki velkojat saivat tänään osansa. Läppäri lauloi ja eurot vaihtoivat omistajaa. Minä saan rahoillani hyödykettä ja huvitusta ja meneepä osa erilaisten vaikeammassa jamassa olevien ryhmien tukemiseen. Niin ainakin laskuissa luki.

Niklas Herlin on ensimmäisenä suomalasena päässyt maailman tuhannen rikkaimman ihmisen joukkoon. Hänen sijoituksensa on jotain 770 paikkeilla. Facebookin luoja, Mark Zuckerberg on keksinnöllään tahkonnut muhevat 400 miljardia dollaria. Hui! Mutta turha kadehtia. Kellä tahansa on vapaus keksiä joku vastaava. Tai ryhtyä esimerkiksi ahtaajaksi, jos pitää heidän palkkojaan kovina.

Tänään, kuinka ollakaan, pankkiautomaatille mennessäni, yritti minuun tarttua romanialainen kerjäläinen jonkin paperilappusen kanssa. Otin tylyimmän ilmeeni ja puistautin päätäni hänen ohuella äänellä pyytäessään "pliis". En ihan tarkaan kuullut, että mitä pliis. Nainen ei näyttänyt mitenkään erityisen huonovointiselta tai laihalta.

Vaikka olen vain tavallinen tapakristitty, niin tuo kohtaus pani miettimään. Tätäkö se on? Olisiko oikeaa kristillisyyttä kääntää taskut nurin aina, kun joku tulee jotakin pyytämään? Johtaisiko se onnellisempaan maailmaan vai häikäilemättömään hyväksikäyttöön? Vanhana harmaapartana  kallistun jälkimmäiseen. Esimerkiksi SPR:n kautta organisoitu apu luultavasti menee  tarvitseville. Siitä voi olla kohtuullisen vakuuttunut. Kerjäläisistä ei voi olla varma, onko heillä joku toimeksiantaja, jolle he kiikuttavat saaliinsa ja joka nauraa paskaiset naurut ihmisten sinisilmäisyydelle.

Suomessa alkuasukas harvemmin enää joutuu kerjuulle. Jos itse siihen asemaan joutuisi elämässään, saattaisi sitä ehkä arvioida suhtautumistaan uudelleen. Mene ja tiedä.

 

 

True shit

Maanantai 1.3.2010 - Reiska

Niinkuin ehkä arvata saattaa, otsikko on muukalaista kielimurretta. Se tarkoittaa sitä itseään, joka on hyödyllisimmillään pellolle levitettynä.

Vaikka hätäisesti tuon saattaisi arvella liittyvän suomalaisten kisamenestykseen juuri päättyneissä Vancouverin talvikisoissa, niin ei kuitenkaan ole asian laita. Meikäläiset kuitenkin kisojen viimeisinä päivinä vähän terhensivät otteitaan. Aino-Kaisa Saarinen sekä molemmat jääkiekkojoukkueet nappasivat lopulta pronssiset lätkät. Vaikka tavoitteista jäätiin, niin kyllä muutama pronssi ja yksi hopea maailman valioiden joukossa ovat sittenkin siedettävä tulos. Menestyksen pitäisi aina olla sivutuote, joka seuraa iloa, intohimoa ja omistautumista asialle, jota tekee työkseen tai harrastaa.

Otsikon käsite tuli mieleeni lähinnä siksi, että kuukausia etukäteen mainostettu amerikkalainen tv-sarja True blood alkaa tänään. Se on teemaltaan ns. vampyyrijuttu, joka on niin amerikkalaista bull shittiä (häränpaska) kuin vain voi olla. Hyttysistäkin saisi kiinostavamman tv-sarjan, jos verenimentää haluaa kuvata.

Postiivisesti ajatellen on tietysti parempi, että pesunkestävien humpuukisarjojen tekemiseen osallistuvat eivät ole työttömyyskortistossa, jos kerta kuluttajia löytyy. Ja niitähän löytyy. Sellaista turhaketta ei ole vielä keksitty, jota ei tehomarkkinoilla olisi saatu kaupaksi.

Tv:n aika suurena (190 cm/90 kg) kuluttajana voin todeta, että ehkä sitä  on jämähtänyt menneisyyteen, koska nykyiset ns. viihdeohjelmat eivät tunnu lainkaan aukeavan. Minusta suomalainen tv-viihde ja varsinkin sketsiviihde ovat naurettavan heikolla tasolla. Minusta sekin täyttää otsikon määritelmän reippaasti. Sama koskee valtaosaa tuontisarjoista, joita kuukausitolkulla etukäteen hehkutetaan.

Se ei ole pieni murhe, vaan vielä pienempi. Isoja murheita meillä ei ole, joten tehkäämme tikusta asiaa. Kumma, kuinka nyt lumitalvi tuntuu aivan erityisen ongelmalliselta. Junat muuttuvat, tai siis juuttuvat kinoksiin ja miehiä tippuu katoilta satamäärin yrittäessään kolata lunta katoilta.Kuolonuhreiltakaan ei ole vältytty. Olemmeko unohtaneet mitä talvi tarkoittaa, kun muutamia vuosia sen ajankohdan on voinut päätellä vain kalenterista?

No, ehkäpä tämänkin oli sitä itseään. Senhän voisi sitten vaikka keväällä mennä lukemaan jonkun pellon päähän tai pellon keskelle. Voikaa hyvin, älkääkä luikastelko :)

Paikkoja oli

Lauantai 27.2.2010 - Reiska

Paikkoja oli, mutta ne oli hampaissa!

Suomen kannalta vähän alakanttiin menneiden olympiakisojen miesten jääkiekkoturnaukseen kohdistuivat suuret odotukset. Eilen illalla minäkin sitten asetuin tuoliin istumaan ja seuraamaan välieräottelua Suomi-USA. Toiveet olivat korkealla.

Ja eipä aikaakaan, niin voi kauhistus. Suomen ensimmäisen minuutin hallinnan jälkeen maalivahti Marko Kiprusoffille sattui järkyttävä virhe. Hän syötti kiekon suoraan amerikkalaishyökkääjän mailan lapaan, joka niittasi kiekon tyhjään maaliin.

Tästä Suomen joukkue mureni, niinkuin karkaistu tuulilasi. 10 minuutin ajan näytti siltä, kuin kentällä olisi ollut samaan aikaan NHL-pelaajista koottu ammattilaisjoukkue ja nippu jääkiekkojunnuja. Vaikka todellisuudessa siellä oli nippu jääkiekkopappoja.

Ottelu oli ohi, ennenkuin se ehti kunnolla edes alkaa. Koskaan ei missään arvoturnauksessa ainkaan pudotuspelivaiheessa ei mikään joukkue ole tehnyt kuutta maalia kymmenessä minuutissa.

Ennen peliä moneen monituiseen kertaan sekä päävalmentaja että osa pelaajista antoi lausuntoja, kuinka otteluun ollaan valmiita, kuinka tunnetaso riittää ja kuinka tiedetään, mitä on tulossa. Jos se olisi tiedetty, olisi Suomi voinut saman tien ruveta keskittymään pronssiotteluun ja jättää pelin väliin.

Kylmä totuus on, että Suomen joukkue joutuu tekemään valtavan määrän töitä edes yhden maalin tekemiseksi. Siksi USA:n helppo 1-0 lahjamaali murensi joukkueemme täydellisesti. Voittoon olisi sen jälkeen tarvittu vähintään 2 maalin tekemistä. Jos maalivahti- tai puolustuspeli pettää edes kerran, se on soromnoo.

Neljä vuotta sitten Torinossa olympiakultaa lähes tyrkytettiin ja se olisi silloin realistisesti ollut otettavissa. Nyt on aika ajanut vääjäämättä ohi Suomen parhaista kiekkoilijoista, joiden liike ja intensiteetti ei riitä Yhdysvaltojen ja Kanadan tyyppisiä joukkueita vastaan. Tällä hetkellä sanoisin, ettei taida riittää Slovakiaakaan vastaan, jonka kanssa Suomi huomenna pelaa pronssimitaleista.

Saku Koivulle, Teemu Selänteelle ja kumppaneille olisi suonut uran kruunuksi olympiakullan turnauksessa, jossa kaikki huippumaat ovat parhailla joukkueillaan mukana. Sen toteutuminen jäi kuitenkin todellisuudessa valovuosien päähän.

Ammattijääkiekkoilijalle saattaa uran ehtoopuolella käydä niin, että paikkoja on harvassa - ja hampaita. Muutama laji on vielä Vancouverissa jäljellä. Hyviä sijoituksia on lupa odottaa erityisesti naisten 30 km hiihdosta. Kultamitali on vielä hakusessa.

Itsensä pyydättäjä

Perjantai 5.2.2010 - Reiska

Elämme vakavia aikoja Runebergin päivänä 2010. Runebergin patsas seisoo Porvoossa nimikkopuistossaan jalustallaan nilkkojaan myöten lumessa. Onneksi  kuitenkin J.L. Runeberg -laivan kahvio oli päivän kunniaksi auki. Kävin siellä kahvilla ja tortulla sekä kuuntelin elävää musikkia, jota siellä soiteltiin.

Mutta tuo ei ole syy, miksi ajat ovat vakavat. Työurien pitenemisen sijasta urat päättäjien naamassa syvenevät. Vaikuttaa siltä, että asialle ei voi tehdä mitään. Muutoksia ei voi tehdä, koska saavutetut edut on paalutettu. Onko varmaa, ettei kaikki voi jatkua, niin kuin tähän saakka? Asiantuntijat hokevat, että muutoksia tarvitaan. Valtiosihteeri Raimo Sailas sanoi eilen telkkarissa, että työurien pidentämistarve on 4 vuotta. Muuten vitsaukset uhkaavat. Saattaa olla, että loppupeleissä eläkeikä ylenee, verot nousevat, leikkauksia tehdään ja elintaso alenee. Köyhimpiä se eniten rassaa.

Mutta tuohan on pientä verrattuna siihen, että Sauli Niinistö sai puhemiehen vaalissa vain 89 ääntä tullen kuitenkin valituksi. Hän loukkaantui pienestä äänimäärästään sydänjuuriaan myöten ja lupasi jopa erota. Valtiopäivien avajaispuheenvuoronkin hän veti paksulla, värisevällä ja itkunsekaisella äänellä. Lisäksi hän kiitti luottamuksesta vain varapuhemiesten puolesta. Iso mies.

Tietenkään hän ei eronnut puhemiehen tehtävästä. Niinistö on loistava naamioimaan pyrkynsä näennäiseen vaatimattomuuteen. Se vetoaa suureen osaan kansasta. Hän kieltäytyy milloin mistäkin ja toistaiseksi aina on joku ollut pyytämässä, että hän pyörtäisi päätöksensä. Näin on käynyt lähes poikkeuksetta.

Puhemiehenä Niinistö on voinut toimia ilman polittisia paineita ja kerätä kansan silmissä irtopisteitä "huutelemalla rannalta" ohjeita hallitukselle. Hän kyllä mestarillisesti käyttää hyväkseen kansalaisten antipatioita demokraattisesti valittua eduskuntaa kohtaan. Sauli Niinistöön kohdistuva presidenttihypetys on silti tai ehkä sen takia voimissaan.

Sauli Niinistö on keskivertopoliitikko. Mitään poikkeuksellisia poliittisia näyttöjä hänellä ei ole. Valtiovarainministerinä Niinistö jatko siitä, mihin Iiro Viinanen jäi. Viinanen teki ns. likaisen työn. Siksi hänen ylivertaisuudestaan koohottaminen tuntuu oudolta.

Kun Hamas voitti Libanonissa vaalit, syytettiin kansaa väärin äänestämisestä. Sama henki oli kokoomuspuoluella ja Sauli Niinistöllä puhemiesvaalin jälkeen. Se, että edustajat eivät äänestäneet käsikirjoituksen mukaan, oli minusta voitto demokratialle. Kai sitä omaakin arvostelukykyä ja järkeä saa käyttää. Muutenhan valinnat voitaisiin hoitaa ilmoitusasioina. Demokratiassa ei väärää äänestystulosta olekaan. Jonkun pitäisi kertoa se Jyrki Kataiselle ja Sauli Niinistölle.

Vahingoniloa

Perjantai 29.1.2010 - Reiska

Vautsi! Ne on sitten tammikuun arkipäivät siistissä paketissa tai pulkassa, miten vain. Pelkkä viikonloppu enää jäljellä ja maanantaina on jo helmikuu. Ja lunta on tällä korkeudella näin paljon sitten 1960-luvun.

Sitä on joskus uskotellut itselleen, että vahingonilo ei suinkaan olisi sitä vilpittömintä iloa. Saattaa olla, ettei olekaan, mutta hyvin  näkyvää se ainakin voi olla.

Etelä-Suomen valtamedian on vaikea peitellä tyytyväisyyttään siitä, että krp selvittää, onko syytä käynnistää tutkimus pääministeri Matti Vanhasen mahdollisesta jääviydestä tuen myöntämisessä Nuorisosäätiölle.

Erilaiset ns. asiantuntijat, tutkijat, kirjailijat ja toimittajat vuoron perään paheksuvat näkyvästi Vanhasen toimia. Näkyvyys, kuuluvuus ja palstatila on sillä taattu. Radio Suomen haastattelema joku toimittajanretku totesi, että netissä seuraa hakeva on luuseri ja että sen takia Matti Vanhasessa ei ole pääministeriainesta. Kun tuollainen leegio oikeassa olemisen järkkymättömällä varmuudella teilaa kenet tahansa, on siihen syytä suhtautua epäilevästi. Sama koskee myös kenen tahansa jatkuvaa, kritiikitöntä hymistelyä, josta esimerkki on eduskunnan puhemies Sauli Niinistö.

Emeritusprofessori Esko Riepulakin on taas kaivettu naftaliinista. Hänen "viileään ja objektiiviseen" arvostelukykyynsä ainakin Ylessä luotetaan, vaikka mies on kurkku suorana jo aiemmin vaatinut Matti Vanhasen eroa. Nyt kun hän kyseenalaistaa entisen oikeuskanslerin Paavo Nikulan jääviystulkintaa, niin se on ykkösuutinen.

Tavallaan tragikoomista jutussa on se, että silloinen oikeuskansleri Paavo Nikula ei sairautensa takia kykene muistamaan keskusteluaan Vanhasen kanssa jääviyskysymyksestä.Tuollaiset kannanotot pitäisi aina dokumentoida mielellään useampana kappaleena.

Mutta Vanhasen suhteen edellä mainitulla medialla on ollut varma kanta alusta saakka, vaikka täysin yksiselitteistä, faktoihin pohjaavaa näyttöä ei toistaiseksi ole nähty. Kyseinen osa mediaa kokee katkerana tappiona sen, että Vanhanen ei ole joutunut eroamaan. Mielikuvilla sitä on kyllä vimmatusti yritetty ja kaikki negatiivinen on noussut lihaviiin otsikoihin. Osaan hän on kyllä itsekin antanut aihetta, mutta paisuteltu niitä on rankasti. Suuri osa otsikoista on ollut pääministerin viranhoidon kannalta pelkkiä lillukanvarsia.

Julkisuuden perusteella tuntuu, kuin Vanhasella kulkisi mukanaan tuplapersoona, joka käheällä äänellä vesittää kaikki hänen asiapuheensa Jopet-shown sivupersoonan tapaan.

No, nähtäväksi jää, sano. Viikonloppu on vastassa ja lumkentät kutsuvat. Kuka ties vaikka sitä kävis katsomassa Talvisotaa, joka onneksi on vain näytelmä. Eläkäähän sovussa.

Talavista loppiaista

Tiistai 5.1.2010 - Reiska

Aluksi aforismin tynkä: Jos en olisi ihan se, mikä olen, olisin muumie. Aika pienestähän se loppujen lopuksi on kiinni, että olen mikä olen. Näin on näppylät kaikkien muittenki kohalla.

Jo vain se talavia ja lunta pukkaa. Takavuosien tavallista loppiaisen säätilaa ihmetellään joukolla, kun on totuttu kesästä kevääseen jatkuviin pitkiin syksyihin. Moni sanoo mieluimmin, että has talavista, koska on liian talavista.

Ihmiset totuttelevat pikkuhiljaa vuoteen 2010. Päiväyksissä tulee joskus vielä virheitä. Uusi vuosi on neitseellinen, täynnä mahdollisuuksia. Ne olisi vain käytettävä. Tai ei sunkhan se pakko ole, jos ei taho, mutta voipi sitä reistata. Ei sole, poka mikhän....Arkinen työkin joulunajan jälkeen vaatii totuttelua. Saiskohan siihen mistään asiantuntija-apua ;?

Loppiaisaatto on toistaiseksi ollut rauhallinen. Eilen ajettiin Helsingin rautatieasemalla juna sisään hotelliin. Tänään se saatiin irrotettua ilman, että hotelli olisi luhistunut. Hyvä niin. Iltapäivälehdet kirjoittavat jo kuudetta päivää putkeen Espoossa tapahtuneesta kauppakeskus Sellon ampumatragediasta. Aihe alkaa olla aika perusteellisesti kaluttu.

Jotkut ovat hätäisesti yhidstäneet asian maahanmuuttopolitiikkaan, vaikka siitä ei välttämättä ole kyse. Puukottelevat ja mukiloivat suomalaiset alkuasukkaatkin juovuspäissään läheisiään. Sellon tapahtumat perustuivat ihmissuhdehärdelliin, jotka herkästi suistavat ukkoja ja joskus akkojakin raiteiltaan.

Talvista aasinsiltaa pitkin päästään ketterästi liukkaisiin keleihin ja liikenneturvallisuuteen. Miksiköhän lähes aina sanotaan, että "se ja se jäi auton alle"? Harvemmin asia ilmaistaan, että "autoilija törmäsi jalankulkijaan ja ajoi tämän yli jyräten hänet". En ole kuullut, että tuollaisissa tilanteissa joku olisi varsinaisesti tai lopullisesti jäänyt auton alle.

Varokaa, taas on siis liikkeellä hiusten halkoja, joka halkaisee hiuksenne käden käänteessä. Koivuhalkoja nyt pikemminkin tarvittaisiin pirttiä lämmittämään pakkasen napottaessa 20-30 asteessa. Mitä lämpimämmäksi ilman ja sen piirin sisätiloissa saa, sen paremmin voi keskittyä useisiin penkkiurheilijan kannalta antoisiin tapahtumiin loppiaisen aikana. Jos siinä tulee hiki, hetki pihalla helpottaa. Leppoisaa loppiaista... 

 

 

 

Jouluruno

Keskiviikko 23.12.2009 - Reiska

 

 

 

 

 

 

 

 

Hetki sinistä hämärää

hankien keskellä

Tajunnan virrassa

vielä sulia kohtia

Menoliikenne täyttää tiet

kansa palaa juurilleen

ja paluuliikenteessä

niiltä pois

Oi joulu

odotuksineen

Mitä sinullekin tapahtui?

Ristipaineissa

Tiistai 1.12.2009 klo 15.28 - Reiska

Se on, ystävät, joulukuu ja 70-vuotta sitten oli juuri talvisota käynnistynyt. Tarkkaan ottaen Neuvostoliitto aloitti täysimittaisen sodan Suomea vastaan 30.11.1939. Sille tielle joutui isäpappakin aikanaan lähtemään, kuten myös jatkosotaan. Hänellä ja kymmenillä tuhansilla muilla kului viitisen vuotta parhaasta miehuusvaiheesta sotarintamalla. Sen jälkeen piti maa jälleenrakentaa ja maksaa sotakorvaukset ilman sen kummempia kriisiapuja.

En nyt tähän hätään muista, kuka on sanonut: "Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan". Se on vanha latinainen sanonta. Ihminen on siis edelleen epäluuloinen ja pelokas toista kohtaan. Juhlapuheissa kyllä kelpaavat rauha ja demokratia, vaikka toisaalta asevarustaudutaan minkä ehditään. Toisistaan huolehtivat, empaattiset ja inhimilliset yksilöt muodostavat kulttuurin, joka käyttää järjettömiä summia joka vuosi asevarusteluun ja  -kauppaan. Samaan aikaan köyhien maitten auttamiseksi raavitaan yksittäisiltä kansalaisilta ropoja hädän lievittämiseksi.

Ihmistä kehoitetaan kuluttamaan mahdollisimman paljon, että töitä riittäisi. Toisaalta häntä kehoitetaan minimoimaan kulutus, että ympäristöä riittäisi. Työttömyys ja ilmastonmuutos uhkaavat ja niihin ei käy sama lääke. Kummasta tingitään? Elin- ja kulutustasostako vai ympäristön laadusta? Olen kyllä taipuvainen veikkaamaan jälkimmäistä, jos tai kun nuo kaksi asiaa ovat vaakakupissa. Että tämmöisiä ristipaineja sitä on.

Sitten vakavampiin aiheisiin. Lehden mukaan argentiinalaismissi menehtyi takapuolenmuotoiluleikkausta seuranneisiin komplikaatioihin. Sinänsä traaginen tapaus, joka ehkä antaa aiheen päivittää yhden vanhoista viidakon sanonnoista. Se kuului, että "aikansa kutakin sanoi pässi, kun päätä leikattiin". Tuon tapauksen seurauksena päivitetty versio voisi olla vaikka, että "aikansa kutakin, sanoi missi, kun peetä leikattiin".

Jutta Urpilainen on ilmoittanut päivittelevänsä facebook-tilaansa mm. vessassa. No, siinä samallahan se menee muun p:n ohella ;9. Eihän sitä puoluejohtaja kakkia ehdi tekemään, ellei hyödynnä myös kaikkein yksityisimpiä hetkiään.

Ja lopuksi jotakin ylevää: Ihminen on ehdottomin uskomustensa perusteella, ei tietonsa.

 

 

Marraskuuta

Sunnuntai 1.11.2009 - Reiska

No jo, on se marraskuun eka. Uskottava se on. Hyväinmiesten pyhät ovat takanapäin. Vai ovatko ne pyhäinmiesten hyvät? Kuitenkin joulusesonki on kaupoissa aluillaan. Tänään sunnuntaina kaupat olivat auki ja ovat sitä isänpäivää lukuunottamatta vuoden loppuun saakka myös sunnuntaisin.

Porvoossa sattui n. viikko sitten ikävä tapaus, kun vasemmistoliiton tiedotuspäällikköä puukotettiin lähes kotiovella. Uhri juoksi kilometrin Porvoon torilta kotiaan kohti puukkomies perässään. Syy lienee ollut minimaalinen, kuten se yleensä viikonloppuöisin toreilla klo 3-4 aamuöisin tuppaa olemaan.

Nakki- tai taksijonoissa syntyy silloin usein kärhämää. Silloin kannattaa käyttää esimerkiksi seuraavanlaista diplomaattista taktiikkaa: Jos joku tuulikaapin kokoinen korsto yrittää etuilla, kannattaa hänelle kohteliaasti sanoa, että "rouva on hyvä vaan". Ei tuotakaan varmuudella tiiä, toimiiko se, mutta saahan sitä ihiminen tuommostaki kokkeilla. Voi olla, ettei sitten tarvitsekaan uudestaan testata. Toinen käyttökelpoinen ja lähes yhtä diplomaattinen ja kireää ilmapiiriä liennyttävä repliikki on, että "onpa rouvalla hieno ulsteri".

Tuossa nuin reilu viikko sitten oli YK:n päivä. Silloin tuli mieleen tarkistaa googlesta, että paljonkohan rahnaa käytetään maailmassa vuositasolla asevarusteluun ja paljonko kehitysapuun. Ei niissä loppujen lopuksi suurta eroa ole. Asevarusteluun käytetään vain noin 15 kertaisesti se määrä, mitä kehitysapuun. Summat ovat n. 1500 miljardia ja runsaat 100 miljardia.

Rikkaat maat vievät aseita kehitysmaihin, joissa niitä usein käytetään keskinäisiin selkkauksiin tai soditaan aseiden myyjiä vastaan. Jos tulisi maapallon ulkopuolelta joku olento, jolle asia olisi uusi, niin kyllä se ihmettelisi. Eihän siinä todella ole päätä eikä häntää. Tuossa valossa humanismi vaikuttaa näennäiseltä ja ihminen sivistymättömältä ja ahneelta torvelolta.

Minkähänlainen maailma olisi, jos nuo varustelumäärärahat ja kehitysapurahat kiepautettaisiin toisin päin. Ruvettaisiin siis panemaan vuositasolla 1500 miljardia dollaria kehitysapuun ja vain 100 miljoonaa aseisiin? Mitä se vaikuttaisi esimerkiksi terrorismin kasvualustaan? Sitä sopii miettiä. Tuon kokeileminen on suurinpiirtein yhtä todennäköistä kuin koe siitä, että mahtuvatko kaikki maapallon ihmiset samanaikaisesti Inarinjärven jäälle.

Siinäpä oli yhteiskunnallinen paatos-osio, heh. Lähes yhtä merkittävä oivallus tuon edellisen kanssa on, että kappaletta "Jo Karjalan kunnailla lehtii puu" voi vetää Jailhouse rockin nuotilla. Ainaski jonkin matkaa. Ja sitten kun ei enää voi, niin kaikki ovatkin jo lähistöltä poistuneet ;). Pallailaans!

 

Suolaista touhua

Keskiviikko 21.10.2009 - Reiska

Kaupungeissa asuu kaupunkilaisia, maaseudulla maalaisia ja suolla suolaisia. Niin se vain on. Suot eivät tosin asuinpaikkoina ole kovin yleisiä, eikä tuttavapiiriini kuulu oikeastaan yhtään varsinaista suolaista. Happamia kuuluu ja jokunen makeakin ;) Kaikkien tunteman Mustanaamion lähipiiriin kuului suohirviöitä. Osalla meistä  saattaa olla niistä niin eläviä mielikuvia, että  voisimme vakuuttaa niiden kuuluvan lähiverkostoomme. Tai sitten joskus on vain sellainen olo.

Tuon otsikkoa avaavan esipuheen jälkeen tämä tarina eteneekin pukkoillen ja epäjohdonmukaisesti, niin kuin myös meidän ihmisten elämässä. Epäilen, että olen sairastunut johonkin tautiin, koska en tunne minkäänlaisia oireita. Semmoista vastaan on hankala suojautua ja puolustautua. Oireettomuuteni lisäksi nokassani on outo olo.

Sikaflunssa sen sijaan aiheuttaa oireita. Arvion mukaan joka neljäs suomalainen tulee sen sairastamaan. Tehokkain keino suojautua sikaflunssalta on välttää olemasta joka neljäs. Päivittäin riski olla joka neljäs saattaa toteutua esimerkiksi valintamyymälän kassalla. Silloin kannattaa etuilla tai päästää jäljessä tuleva edelle, jolloin itse välttää tuon joka neljännen aseman. Yksi vaihtoehto on mennä kauppaan niin myöhään, että ovia aletaan olla jo sulkemassa. Silloin on yleensä vähemmän asiakkaita, joten riski on pienempi.

Aika ajoin joudumme itkemään suolaisia kyyneleitä, milloin mistäkin syystä. Joskus kärsimme liian kovista paineista. Se ei ole siis pelkästään painijoitten ongelma, vaikka niin äkkiseltään voisi luulla. Ei, vaan se koskee myös muita urheilulajeja sekä niiden ulkopuolista maailmaa, jota usein kutsutaan sivistyneeksi yhteiskunnaksi.

Mutta miten paineista pääsisi eroon? Yksi mahdollisuus on kääntää selkänsä molskille ja lähteä käveleskelemään syksyiseen luontoon miettimään, miten tähän on tultu. Ja jos sen muistaa, niin kovin pahasta dementiasta ei vielä silloin ole kyse. Samalla voi sienestää ja kerätä puolukoita tai mitä nyt sattuu maastosta löytymään. Se osoittaa, että kykenee vastaamaan koviin haasteisiin ja antaa uskoa selvitä paineista. Lisäksi voi yrittää pudottautua alempaan painoluokkaan. Varmuuden vuoksi voi vilkaista myös peilistä, eikä pidä säikähtää jos sieltä katsoo vastaan vinonaama. Kyllä se siitä oikenee.

Suolaisia ovat välillä yksinäisyys, parisuhteet, erikokoiset ryhmät ja hyvää tarkoitusta varten perustetut yhdistykset. Usein niissä käy niin, että asianosiaisia kehoitetaan painumaan suolle. Joskus se koskee niitäkin, jotka eivät millään lailla ole asianosaisia.

Jos tapaatte suolaisia, en kehota syömään niitä. Ne nostavat verenpainetta, ainakin liiallisessa määrin nautittuina. Lisämausteena ne kyllä elämässä menettelevät. Ja lopuksi vielä vanha, suolainen sanonta: Parempi rehellinen valehtelija kuin kiero totuudenpuhuja.

Ugh, olen höpissyt, sanoi viimeinen moksiskaani.

 

 

 

 

Outoa ja tavallista

Keskiviikko 14.10.2009 klo 19.07 - Reiska

Tässä on talo, jonka rakensi Matti.

Tässä on lautakasa, joka oli talossa, jonka rakensi Matti.

Tässä on toimittaja, joka kertoi laudasta, joka oli talossa, jonka rakensi Matti...

Tässä on lähde, joka keksi jutun, jonka julkaisi toimittaja, joka kertoi laudasta, joka oli talossa, jonka rakensi Matti...

Tuota voisi varmaan jatkaa loputtomiin, jos puheena olevasta lautakasasta olisi jotakin havaintoa. Asiantuntijat tarkastivat Matin talon, eikä väitettyä puutavaraerää löytynyt. Puuttuu vielä, että Matin rakentamat linnunpöntöt olisi tarkistettu. Vai olisiko Matti Vanhanen niin ovela, että sahattavaksi ja erikoishöylättäväksi tarkoitettu puu onkin vasta kasvuvaiheessa? Eihän sitä silloin löydy. Kiihkeimmät saattaisivat hyvinkin vaatia tuolla perusteella Vanhasta eroamaan virastaan, vai toimiko se tuo pääministerin virka on ;?

Menetelmä olisi samansuuntainen, kuin ennen Irakin sotaa. Silloinhan käännettiin YK:n asetarkastajien toimesta ylösalaisin mm. Saddam Husseinin jääkaappi. Bush oli tuolloin valmis tulkitsemaan joukkotuhoaseiksi ainakin sellaiset pakkaukset, joissa parasta ennen päivämäärä oli ylitetty. Yhtä vahvoja olivat muutkin todisteet Irakin joukkotuhoaseista.

Mutta nyt eletään Obaman aikaa ja kaikki on ainakin puheiden tasolla toisin. Sodista irrottautuminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Afganistanissa tuntuu käyvän tasan päinvastoin. Talibaanien sitkeä vastarinta näyttää pakottavan Yhdysvallat liittolaisineen lisäämään joukkojaan.

Tietyllä tavalla ironista on, että myös Afganistan operaatio on seurausta Al Qaidan terrori-iskusta 11.9.2001. Afganistanissa on kuitenkin arvioiden mukaan vain n. 100 Al Qaidan jäsentä. Yhdysvallat soveltaa kuitenkin myös siellä, kuten Irakissakin massiivista sodankäyntiä täsmätoiminnan asemesta. Sillä saattaa olla terrorismin kasvualustaan juuri päinvastainen vaikutus, kuin mihin Yhdysvallat liittolaisineen tähtää.

Joka tapauksessa Norjan Nobel-komitea totesi, että Obamaa mansikka ja lätkäisi hänelle 9 kuukauden presidenttiyden jälkeen rauhanpalkinnon. Se oli hätiköityä, mutta eipä kyseisen komitean ratkaisut aina muutenkaan ole olleet loppuun asti harkittuja. Toivotaan Obamalle kuitenkin onskua, että hän pystyisi kääntämään myös tekojen tasolla kehitystä rauhanomaisempaan suuntaan.

Tämä aurinkoinen, viileä lokakuun päivä on ollut sikäli virkistävä, että nyt ei uutislähetyksissä ole sentään jatkuvasti jauhettu vaaliraha-asiaa. Lauri Tarasti koko shown ja hänen johtamansa työryhmä on laatinut pohjapaperin, josta on hyvä edetä vaalirahoitussäännösten uusimiseksi.

Näin syksyllä voi olla vaikka kesästä haaveita aamukahvilla tai sitten aaveita haamukahvilla, jos talossa sattuu kummittelemaan. Kakluunissa palaa tuli ja ulkona pimenee. Reilu kaksi kuukautta on enää jouluun, pikkujouluun ei sitäkään. Eiköhän sitä kestetä...

 

 

 

Kohun inflaatio

Sunnuntai 4.10.2009 - Reiska

Kohut ovat muuttuneet lähiaikoina niin tavallisiksi, että päivä ilman kohua olisi jo kohu-uutinen. Kohujen keskiössä ovat olleet ns. vaalirahasotkut, kuten niitä kohua kuluttaville kansalaisille on markkinoitu. Tässä yhteydessä kohurima tai pitääkö sanoa kasa kohulautoja on vedetty äärimmäisen alas. Vaalitukien kohusummat pienenevät ja otsikoihin alkavat kelvata ilmeisesti kohta satojen tai kymmenien eurojen tuet. Erityisesti, jos kysymyksessä on pääministeri Matti Vanhanen tai keskustapuolue.

Muitten puolueitten tai poliitikkojen kohuvaalirahoja ei pidetä yhtä sitkeästi ja pikkutarkasti esillä. Sen verran uutisointi on kuitenkin paljastanut, että asiallisesti ottaen kaikki suuret puolueet ja kolme hierarkian ylintä poliitikkoa ovat vaalirahojen suhteen samassa liemessä. He ovat pääministeri Vanhanen,  tasavallan presidentti Tarja Halonen sekä eduskunnan puhemies Sauli Niinistö.

Poliittisen toiminnan ja siihen liittyvän kampanjoinnin asteikko on kieltämättä laaja. Ollessani takavuosina yksissä kunnallisvaaleissa ehdokkaana toimin sellaisella budjetilla, että se riitti aurauskeppeihin kiinnitettäviin vaalijulisteisiini. Niissä oli naamani ja keskeinen agendani. Budjetti oli minimaalinen ja äänivyöry sen mukainen eli 7 ääntä. Kukaan ei tarjonnut edes ilmaista pitsaa kampanjan aikana.

Hyvä niin, koska aina on olemassa riski että ihminen päätyy pääministeriksi asti. Silloin ryhdytään kaivelemaan menneitä, vaikka tapahtumahetkellä kukaan ei nille korvaansa lopsauta. Pääministerin kaadossa kelpaa kuitenkin kaikki vähänkin kyseenalainen materiaali, vaikka se olisi vuosikymmenten takaista. Ilmaiset pitsatkin voidaan kaivaa silloin esiin. Tai siis se, mitä niistä on enää jäljellä.  Ja jos kyseinen henkilö ei muista kaikkea yksityiskohtaisesti, voidaan närkästyksen ja moralisoinnin valtava sormi suunnata häneen. Näin on minusta käynyt Matti Vanhasen kohdalla.

Ihminen yleensä epäilee muita samoista vilungeista, kuin mitä itse harrastaa. Myyttiä suomalaisesta rehellisyydestä romuttaa esimerkiksi se, että kotitalousvähennyksessä yritetään usein verottajaa huijata. Lisäksi suomalaiset ovat kovia näpistelemään. Pitääkö poliitikkojen edustaa korkeampaa moraalia, kuin äänestäjät? Ja jos itse on valmis vilunkiin, voiko päättäjiltä vaatia suoraselkäisyyttä? Ja toisinpäin: Oikeuttaako päättäjien todellinen tai oletettu epäluotettavuus myös tavalliset kansalaiset siihen? Eikö jokainen ole lopulta itsestään ja omasta toiminnastaan vastuussa?

Jos tiedonvälitys muuttuu kohunvälitykseksi, voi sillä olla ankeat seuraukset. Maailmankuva voi pahasti vinksahtaa, jos kirjaimellisesti uskoo usein tarkoitushakuiseen kohu-uutisointiin. Juice Leskinen totesi yhdessä biisissään, että "kyllä Jeesuskin diggaa Tuomastaan, epäile vaan". Mitäpä siihen lisäämään. Poliitikkoja voi epäillä, mutta ei mediakaan mitään "Jumalan sanaa" suolla.

Miten ikinä, niin mie juon kohta kahavit, koska ostin kaksi croissantia lokakuisen sunnuntain kunniaksi. Ja sen, että kuitenkin isot linjat ovat kohtuullisesti hanskassa, vaikka se näissä erottamisvouhkaamisissa välillä meinaa unohtua.

 

 

Koljatti ja Taavetti

Tiistai 8.9.2009 - Reiska

Aika harvoin tähän 54- vuoden ikään mennessä on saanut nähdä niin kuutamolla olevia toimittajia, kuin kaikkien besserwissereiden isät Taneli Heikka ja Leif Salmén olivat männä perjantaina Ruben Stillerin isännöimässä Pressiklubi-telkkariohjelmassa.

He nimittäin vertasivat vakavin naamoin Matti Vanhasta Silvio Berlusconiin. Berlusconilla on Italian media suurelta osin hanskassaan, kun taas Suomen medialla on useimmiten Matti Vanhanen hampaissaan. Vertaus ei siis voisi enää olla ontuvampi.

Kaikki aikoinaan uskontoläksynsä päntänneet tietävät, että Koljatti oli vilistealaisten ykkösmies, tuommoinen Neukkulan legendaarisen punakoneen entisen puolustajan Aleksander Ragulinin kokoinen korsto, johon ei pystynyt kuin luuvalo ja rautasaha. Taavetti taas oli vastaavassa asemassa israelilaisten puolella. Hän oli paljon Koljattia pienempi, mutta tekninen innovaattori. Hän käytti kivilinkoa Koljattia vastaan joka putosi kanveesiin eikä noussut ennen täyttä lukua. Taavetti siis linkosi kiven otsikkoon.

Koljatti on jälleen ajankohtainen, kun Jari Tervo kirjoitti sen nimisen haukkumakirjan pääkohteenaan Matti Vanhanen. Kirja oli mm. Hesarin ja Ilta-Sanomien ansioista jo kuuminta hottia, ennenkuin se edes tuli kauppoihin. Nerokasta ja näkyvää markkinointia kirja siis ainakin sai osakseen. Tervo ennusteli kirjassa haukuttujen ministerien nousevan takajaloilleen, mutta siltä osin markkinointstrategiasta näyttää pettävän. Matti Vanhanen ja Mauri Pekkarinen eivät olleet siitä moksiskaan tai jos olivat, niin hyvin sen salasivat.

Ilmeisesti Jari Tervo mieltää itsensä Taavetiksi, joka pelotta käy pääministeri-Koljatin kimppuun tämän serurusteluasioissa tapahtuneista kömmähdyksistä tuohtuneena. Näin hän on asettanut itsensä alttiiksi erittäin hyville myyntituotoille, jota valtakunnallinen mediatalo Sanoma wsoy varauksetta tukee. Ihailtavaa suoraselkäisyyttä, sanoisin mie...;). Satiiria tai ei, niin tuotto on taattu. Tervo-Taavetti lienee myös laskeskellut, että tästä ei Matti-Koljatti enää nouse. Hän linkosi kirjan otsikoihin ja linkona toimi Sanoma Wsoy.

Nähtäväksi jää, että ilmestyykö Tervolta tulevaisuudessa satiiri pienestä, pulleasta rovaniemellä syntyneestä ja Katajanokalla asuvasta kirjailijasta, joka on katkeroitunut jäätyään Finlandia-palkinnotta. Mutta ei Tervon kannata vaipua toivottomuuteen. Saihan Martti Ahtisaarikin lopulta pitkän vonkaamisen jälkeen Nobelin rauhanpalkinnon.

Loppuun vähän vakavampaa. Riitta Väisäsen tyttären pihalla kasvaa kaunis pihlajapuu...No ei, vaan Riitta Väisäsen tyttären kotibileisiin rynnänneet kuokkavieraat hajottivat paitsi paikkoja, myös Riitta Väisäsen rintaliivit. Onni onnettomuudessa oli, etteivät liivit juuri silloin sattuneet olemaan Riitan päällä.

Olokaasta jonaki ja hauskaa illan jatkoa, where ever you are C;)<-=