Yhteystiedot

Reino Kössö
Törmäkatu 3 B 8
06100 PORVOO
reinokosso@gmail.com

Uusimmat kuvat

Marraskuuta

Sunnuntai 1.11.2009 - Reiska


No jo, on se marraskuun eka. Uskottava se on. Hyväinmiesten pyhät ovat takanapäin. Vai ovatko ne pyhäinmiesten hyvät? Kuitenkin joulusesonki on kaupoissa aluillaan. Tänään sunnuntaina kaupat olivat auki ja ovat sitä isänpäivää lukuunottamatta vuoden loppuun saakka myös sunnuntaisin.

Porvoossa sattui n. viikko sitten ikävä tapaus, kun vasemmistoliiton tiedotuspäällikköä puukotettiin lähes kotiovella. Uhri juoksi kilometrin Porvoon torilta kotiaan kohti puukkomies perässään. Syy lienee ollut minimaalinen, kuten se yleensä viikonloppuöisin toreilla klo 3-4 aamuöisin tuppaa olemaan.

Nakki- tai taksijonoissa syntyy silloin usein kärhämää. Silloin kannattaa käyttää esimerkiksi seuraavanlaista diplomaattista taktiikkaa: Jos joku tuulikaapin kokoinen korsto yrittää etuilla, kannattaa hänelle kohteliaasti sanoa, että "rouva on hyvä vaan". Ei tuotakaan varmuudella tiiä, toimiiko se, mutta saahan sitä ihiminen tuommostaki kokkeilla. Voi olla, ettei sitten tarvitsekaan uudestaan testata. Toinen käyttökelpoinen ja lähes yhtä diplomaattinen ja kireää ilmapiiriä liennyttävä repliikki on, että "onpa rouvalla hieno ulsteri".

Tuossa nuin reilu viikko sitten oli YK:n päivä. Silloin tuli mieleen tarkistaa googlesta, että paljonkohan rahnaa käytetään maailmassa vuositasolla asevarusteluun ja paljonko kehitysapuun. Ei niissä loppujen lopuksi suurta eroa ole. Asevarusteluun käytetään vain noin 15 kertaisesti se määrä, mitä kehitysapuun. Summat ovat n. 1500 miljardia ja runsaat 100 miljardia.

Rikkaat maat vievät aseita kehitysmaihin, joissa niitä usein käytetään keskinäisiin selkkauksiin tai soditaan aseiden myyjiä vastaan. Jos tulisi maapallon ulkopuolelta joku olento, jolle asia olisi uusi, niin kyllä se ihmettelisi. Eihän siinä todella ole päätä eikä häntää. Tuossa valossa humanismi vaikuttaa näennäiseltä ja ihminen sivistymättömältä ja ahneelta torvelolta.

Minkähänlainen maailma olisi, jos nuo varustelumäärärahat ja kehitysapurahat kiepautettaisiin toisin päin. Ruvettaisiin siis panemaan vuositasolla 1500 miljardia dollaria kehitysapuun ja vain 100 miljoonaa aseisiin? Mitä se vaikuttaisi esimerkiksi terrorismin kasvualustaan? Sitä sopii miettiä. Tuon kokeileminen on suurinpiirtein yhtä todennäköistä kuin koe siitä, että mahtuvatko kaikki maapallon ihmiset samanaikaisesti Inarinjärven jäälle.

Siinäpä oli yhteiskunnallinen paatos-osio, heh. Lähes yhtä merkittävä oivallus tuon edellisen kanssa on, että kappaletta "Jo Karjalan kunnailla lehtii puu" voi vetää Jailhouse rockin nuotilla. Ainaski jonkin matkaa. Ja sitten kun ei enää voi, niin kaikki ovatkin jo lähistöltä poistuneet ;). Pallailaans!

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini