Yhteystiedot

Reino Kössö
Törmäkatu 3 B 8
06100 PORVOO
reinokosso@gmail.com

Uusimmat kuvat

Tappi irti?

Tiistai 19.10.2010 - Reiska


Lokakuista Uljaksen ja Vikingin päivää.

Irrottiko Päivi Räsänen tapin kirkkoveneestä keskellä järveä? Sellainen vaikutelma on syntynyt viikon sisällä, kun n. 25 000 henkeä on eronnut kirkosta ilmeisesti pääosin Räsäsen homokannanottojen takia.

Kirkko on ihmisen luoma instituutio, jonka perusteos on Raamattu. Se on kirjoitettu Lähi-Idässä n. 2000 vuotta sitten. Sen sisältöä on myöhemmin muokattu erinäisissä kirkolliskokouksissa ja käännösten yhteydessä lienee myös muutoksia tullut. Alkuteos oli kuitenkin hyvin patriarkaalinen ja Lähi-Idän tuolloiseen kulttuuriin sidoksissa. Siihen uskovat sanovat sen olevan Jumalan sanaa.

Jumalahan oli Raamatunkin perusteella, nimenomaan Vanhassa testamentissa inhimillisillä heikkouksilla varustettu, kostonhimoinen ja tarkka kunniastaan. Hän laati ihmiskunnalle mm. 2 käskyä ja 8 kieltoa, jotka Mooses välitti aluksi israelilaisille. Ne olivat aika tarkkaan rajattuja selityksineen.

Raamatussa väitetään esimerkiksi, että nainen luotiin miehen kylkiluusta. En tiedä, moniko sen perusteella on kirkosta eronnut. Tuollaista voisi joku pitää aika vähättelevänä. Lisäksi Raamattu kertoo siitä, että Jumalan oma poika eli Jeesus piti uhrata äärimmäisen väkivaltaisesti tavallisten ihmisten ns. syntien takia. Sen koommin Jumala sitten itsekin muuttui rakastavaksi olennoksi.

Synti on aika hankalasti määriteltävä käsite. Sen voisi tulkita toiminnaksi enemmistön luomia yhteisiä pelisääntöjä vastaan. Ne on  ulotettu sellaisillekin elämänalueille, jotka eivät maallista lainsäätäjää juuri kiinnosta. Poikkeaminen koetaan herkästi uhkana. Sen jyrkempi tuomio poikkeamista yleensä seuraa, mitä ulkokohtaisempaa noitten sääntöjen noudattaminen on.

Kirkko instituutiona on siis "virasto" siinä missä maallisetkin ja se toimii jäsentensä laatimilla periaatteilla. Kirkkoon sekoittuu sekä tuo aiemmin mainittu Jumalan sana, että ihmisen omat valtapyyteet. Sen takia kirkon ongelmat ovat usein monimutkaisempia, kuin esimerkiksi lääninhallituksessa.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen siis sohaisi muurahaispesää, koska oli löytänyt Raamatusta homouden tuomitsevan kohdan eli pitää sitä syntinä. Kysymyshän homoudessa taitaa olla lopulta synnynnäisestä aivojen rakenteesta ja tietynlaisesta perinnöllisyydestä, niinkuin tutkijat esim. Suomessa ja Ruotissa ovat todenneet. Jos synnin tekeminen on tahallista, niin silloin homous ei tuota kriteeriä täytä.

Oli miten oli, niin ehkäpä Suomessa tai maailmassa on vielä joitakin suomalaisia homoja heikommassa asemassa olevia ihmisiä. Suvaitsevaset ja suvaitsemattomat voisivat aloittaa heidän asemansa parantamisesta, sen sijaan että käyvät toistensa kimppuun leimakirveet aseinaan. Nähtäväksi jää, saadaanko tappi kirkkoveneeseen lyötyä takaisin ja eroamiset loppumaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini