Yhteystiedot

Reino Kössö
Törmäkatu 3 B 8
06100 PORVOO
reinokosso@gmail.com

Uusimmat kuvat

Suurvallat avainasemassa

Keskiviikko 16.10.2019 - Reiska


Ruotsalaisen rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksen SIPRI:n mukaan maailmassa käytetään asevarusteluun rahaa n. 10 kertaa enemmän, kuin kehitysapuun. Ilmastonmuutoksen torjunta vaatisi kiireellisesti myös valtavaa taloudellista panostusta. Siihen ei tunnu liikenevän tarpeeksi.

Maapallon keskeiset toimijat, kuten Yhdysvallat, Kiina, Venäjä ja Intia pitäisi saada aidosti kiinnostumaan ilmastonmuutoksen torjunnasta asevarustelun ja omien valtapyyteidensä turvaamisen sijasta. Vasta silloin voisi olla mahdollisuuksia sen torjuntaan riittävällä tehokkuudella ja nopealla aikataululla. Ei riitä, että EU yksin ajaa asiaa.

Suurvaltojen hegemonia-ajattelu vaikuttaa myös pienempien maiden voimavarojen suuntaamiseen. Siitä perimmältään johtuu myös esimerkiksi Suomen tarve uusia hävittäjäkalustoaan n. 10 miljardilla eurolla, vaikka rahalle olisi paljon muutakin käyttöä. Mikään maa ei kuitenkaan halua alueelleen sotilaallista tyhjiötä, koska historian valossa joku muu isompi voisi täyttää sen.

Asioiden tärkeysjärjestyksen radikaali muutos suurvaltojen osalta on välttämätön, jos maailman suuriin, akuutteihin haasteisiin halutaan vastata. Toistaiseksi siitä ei valitettavasti merkkejä juuri ole. YK:n tehtävähän se olisi ponnekkaammin ajaa asioita kestävään suuntaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini