Nän vaalien alla sitä tulee mm. pohdiskelleeksi, että miten rakentuu poliiittinen suosio tai sen puute.

Jos katsoo ulos ikkunasta tai menee vaikka kauppaan ei mistään suoraan voi päätellä, että työllisyys on neljässä vuodessa parantunut n. 140 000:lla uudella työpaikalla. Eikä kaupassa käydessään myöskään tule ajatelleeksi, että siellä voi käydä lähes milloin vain, koska aukioloajat on vapautettu.

Mutta jos avaa telkkarin, radion tai lehden syntyy vaikutelma, että  päättyvän vaalikauden aikana Suomi on dramaattisesti taantunut ja että hallitus on tehnyt kaiken täysin systemaattisesti väärin. Esimerkiksi THL totesi, että työttömien asema on heikentynyt. Se ei tietysti koske niitä n. 140 000 henkeä, jotka ovat saaneet töitä.

Tällöin kaikki negatiiviset asiat, kuten esimerkiksi viimeaikainen vanhusten hoivakohu ja maahanmuuttajien tekemät seksuaalirikokset henkilöityvät yleensä pääministeriin ja näkyvät hänen suosiossaan.

Päivänpolitiikassa ns. kipeitä päätöksiä tekevät päättäjät menettävät suosiotaan. Poikkeuksen tästä teki aikanaan silloinen valtiovarainministeri Sauli Niinstö, joka kunnostautui "köyhien kyykyttäjänä". Leikkauspolitiikka vain vahvisti hänen hänen kannatustaan median suosiollisella avustuksella.

Hallitus joutuu aina miettimään kokonaisuutta päätöksissään. Oppositio taas voi keskittyä ykstyiskohtiin. Siinä sen suosion salaisuus. Yksityiskohdat puhuttelevat äänestäjiä.