Aluksi aivovoimistelua, että heräisimme. Miksi amerikkalaiset lähettivät avaruusluotaimen etsimään älyllistä elämää? No, kun sitä ei lähempääkään löytynyt<(:-)<-=

Mutta vapaasti pudoten, kuinka älyllistä on elämämme tää? Sitä uskoisi hyvin mielellään, että jo vain, onhan se. Mutta ei tarvitse, kuin raottaa mediaa, niin sieltä hypähtävät silmille vitsaukset, joita sattuu ja tapahtuu paitsi yksilöille ja kaksiloille, myös kokonaisille kansanryhmille ja -kunnille. Pandoran lipasta ei saada kiinni kirveelläkään. Mikä pahinta, suurin osa vitsauksista on itte aivan vasiten tehtyjä ja aiheutettuja.

Ehkä vika ei olekaan älyssä. Voipi olla, että olemme tunnevammaisia. Käytämme älyämme erilaisiin, lyhytnäköisiin valtapelehihin. Niissä usein pyritään siihen, että vastapuoli ei enää nouse, kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti.

Vallantunne edustaa kuolemattomuuden illuusiota ja merkitystä mitättömälle sielulle. Sen avulla ihminen voi keinotekoisesti työntää luotaan ajatusta, ettei ole sen kummempi, kuin kuka tahansa ja että eräänä päivänä kaikki on ohi. Silloin ei vallasta ole iloa. Se on mitätöntä ja hajoaa käsiin, kuin kuiva multakokkare. Viimeistään tämä tapahtuu ns. loppupeleissä eli play offseissa.

Mutta siihen asti ihmiset kähisevät ja ähisevät, kääntävät ja vääntävät siitä, kuka saa sanoa viimeisen sanan. Älyllisen elämän olemassaoloa panee epäilemään se, että vielä nykyaikana asevarusteluun tuhlataan tolkuttomasti voimavaroja. Joidenkin mielestä se on jopa trendikästä ja seksikästä. Minusta se on lähinnä säälittävää. Sama koskee väkivaltaa ylisummaan. Sitä toteuttavat ovat perimmältään turvattomia kyheröitä.

Kumma tunne näin vanhemmiten on todeta, että oikeastaan sanottavaa on aina vain vähemmän, vaikka muka välillä on ymmärtävinään jotakin syy-yhteyksiä elämän ilmiöitten tiimellyksessä 0<-=. Aina, kun tuollainen pikkasen alakuloinen ajatus tulee mieleen, muistan, että televisiossa on useita tosi-tv sarjoja: Ne ovat maajussille morsian, pig brother, pirkko mummola tanssii setien kanssa, selviytyjät, timo ta mikkosen ja hänen vaimonsa ja poikiensa ihmeelliset seikkailut kotonaan ja niin edelleen, niin ne taas palauttavat minut karheaan ja karuun todellisuuteen. Sniff.

Jossakin laulussa vedotaan, että älä mene luotain. Mie puolestani toivotan luotaimelle menestystä avaruuden kartoituksessa. Kehitys on kulkenut eteenpäin siitä, kun Konsta Pylkkänen mittaili avaruutta Sallatunturin nokassa ja merkkasi matkat Työmies-tupakkiaskin kanteen. Niin että kyllä sitä älyäkin on, edes vähän <(;-)<-=