Yhteystiedot

Reino Kössö
Törmäkatu 3 B 8
06100 PORVOO
reinokosso@gmail.com

Uusimmat kuvat

Tervettä järkeä?

Sunnuntai 15.3.2009 - Reiska


Sunnuntai-illan köllykkätä täältä hämärästä Hamarista. Kellohan on jo runsaat kuusi, mutta hämärä vastaa hiljalleen lasketuu pihamaille, laaksoihin ja kukkuloille. Ilma on perin lauhaa, lähes 4 asteessa on tänään piipahettu.

Kevätpäivä on ollut mitä mainioin liikunnan harrastukselle, jos kohta itselläni on mennyt turhan paljon aikaa sen seuraamisen telkkarista. Tarkemmin sanoen siis huippu-urheilun töllöttelyyn. Vaikka se onkin vienyt leijonan osan tästä viikonlopusta, olen kuitenki saanut tiskatuksi ja lakaistuksi sekä pyykätyksi. Olen parin otteeseen pistänyt nokkani ulos joksikin aikaa.

Talvilajien maailmancupit huipentuvat pikku hiljaa yksi toisensa jälkeen. Alppihiihdon puolella Tanja Poutiainen voitti suurpujottelun mc:n. Yhdistetyssä Anssi Koivuranta onnistui säilyttämään piikkipaikkansa ja varmisti voittonsa tänään Norjassa Trondheimissa. Norjan Vikersundissa käytiin myös mielenkiintoinen lentomäkikisa, jossa Harri Olli oli tällä kertaa kuudes. Hän tuli toiseksi Nordic Tourilla häviten niukasti Itävallan Gregor Schlierenzauerille.

Murtsikassa Aino-Kaisa Saarinen sijoittunee kakkoseksi mc:ssa. Sami Jauhojärvi voitti eilen ensimmäisen mc-kilpailunsa Trondehimissä hiihdetyssä 50 km yhteislähtökisassa. Hyvä Jauhis vai Mustiko se hänen lempinimensä on.

No joo, sitten varsinaiseen asiaan. Vaikka urheilua on mukava seurata, niin siitä kirjoittava media syyllistyy joskus ääliömäiseen lapsellisuuteen ja typeriin kielikuviin. Jompi kumpi iltapäivälehdistä kutsui Virpi Kuitusta "tappajaksi" ja Aino-Kaisa Saarista "murhaajaksi". Huumoriahan siinä on yritetty tavoitella, mutta se on niin köpelöä, ettei naurata pätkääkään. Pekasta tai Justiinasta en tiedä. Puolan Justiinaa (Kowalczyk) se saattaa hyvinkin naurattaa.

Oman lukunsa ansaitsevat henkisesti pikkupojan asteelle jämähtäneet jääkiekkofanit, jotka muka suuren maailman tyyliin hyökkäävät vierasjoukkueen kannattajien kimppuun, jos oma jengi ei pärjää. Näin kävi mm. Jokerien ja Kärppien välisen ottelun jälkeen, kun jokerifanien pokka ei kestänyt häviötä. Säälittävää! Väkivaltaisen jengien henkistä tasoa voi verrata moottoripyöräjengien keskinäisiin kahinoihin. Siinäkään isot miehet eivät ole koskaan kasvaneet aikuisiksi. Jonkun pitäsi kertoa heille, että saa sitä tervettä järkeäkin käyttää, jos sitä edes hitunen on jäljellä.

Sattuipa tässä silmiini uutinen, joka viittaa siihen, että nuorison keskuudessa sopimusyhteiskunta on käsitetty hieman väärin. Se kertoi, että Helsingissä oli netissä sovittu tappelu siten, että kolme n. 15-vuotiasta tyttöä mukiloi yhden samanikäisen. Ikävää ja valitettavaa, ei voi muuta sanoa. Olen tähän asti luullut, että tappelut sovitaan jälkikäteen eli silloin kun tehdään rauha.

 Taustamusiikkina tätä kirjoittessani pyörii kokoelma sekalaisia levyjä. Lohdukkeena lamaan Teijo Joutsela juuri lauloi, kuinka "puuseppää aina tarvitaan". Eiköhän meitä kaikkia? Ainakin haluttais uskoa niin. Mukavaa keväänodotusta itse kullekin<(:-)<-=

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini