Heipat ja kaikki muutkin!

 Marraskuun 23. päivä on tuomiosunnuntai, johon kirkkovuosi päättyy. Vaikka kansakouluaikana opettelin uskonnonläksyt hyvin, niin nyt en muista, mistä tämä tuomiosunnuntai tulee. Kuka on tuomittu tai tuomitaan ja miksi? Sen voisi tietysti Wikipediasta tarkistaa, mutta en nyt viitsi.

Tänään on ollut ja edelleen jatkuu talven ensimmäinen pyrypäivä. Ajatukseni on lähteä pyöräilemään keskustaan, mutta neulanterävät lumihiutaleet piiskasivat naamaa niin, ettei paljon eteensä nähnyt. Sisu meni kaulaan ja tyydyinkin vain käymään lähimmässä mahdollisessa kaupassa. Oli mulla kamerakin mukana ja otin muutaman kuvan myräkästä.

Kun kerta ei muka olosuhteiden takia voi harrastaa ulkoilua enemmässä määrin, voi ajankuluksi työllistää vaikka paria aivosoluaan. Onhan sitä kaikenlaista virikettä maailma vääräällään.

Aamupäivällä kattelin Yle teemalta jakson venäläissarjasta "Leninin testamentti". Se on, kuinka ollakaan, työleirikuvaus, joka sijoittuu sota-aikaan. Vangit tekivät raskasta ja turhaa työtä äärimmäisissä olosuhteissa. Esimerkiksi  vallankumouksen vuosipäivänä vangeille tarjottiin "juhla-ateriana" keitettyä vettä. Ruuan jakaja väitti siinä olevan tattarisuurimoita, mutta niitä ei näkynyt.

 Vangit olivat valmiita mihin tahansa nälkänsä helpottamiseksi. He  ilmiantoivat vankitovereitaan milloin mistäkin ja olivat valmiita tunnustamaan mitä tahansa, jos siitä vain sai edes vähän ruokaa. Yksi vangeista jopa teloitettiin tuollaisen tunnustuksen perusteella ja hän vaikutti jopa tyytyväiseltä, kun sai kuolla täysin vatsoin. 

 Kun ajattelee proletaarivallankumouksen ihanteita, niin irvokastahan se on. Ylevien aatteiden ja uskontojen nimissä on historian kuluessa kidutettu ja tapatettu ihmisiä tolkuttomasti. Lopullisen totuuden tietäjää, miten itse kunkin pitäisi olla ja elää, ei ole ollut, ei ole, eikä tule. Kaikenmaailman puolivillaiset diktaattorit ovat sitä kyllä ahneesti yrittäneet.

Kolmoselta kattelin puolitehoisesti elokuvaa "Kaunis mieli", jonka olen aikaisemmin nähnyt kahteenkin kertaan. Se on Ron "Onnen päivät" Howardin ohjaus, joka voitti useita Oscareita. Elokuva kertoo amerikkalaisesta matemaatikko John Forbes Nashista, joka pitkien mutta kivisten vaiheiden jälkeen palkittiin matematiikan Nobel-palkinnolla. Nash oli skitsofreenikko, jolla onnekseen  oli elämänkumppanina nainen, joka kesti niinsanotusti myötä- ja vastamäessä. Ja niitä vastamäkiä olikin kyllä meleko lailla.

Sitten mulla on vielä "työn alla" yks nobelisti, elikkä Gabriel Garcia Marquez ja "Sadan vuoden yksinäisyys". Alku on lupaava. Teksti on elävää ja napakkaa, osittain pähkähullua ja hauskaa.

 Pikkujoulukin se oli männä perjantai-iltana. Ihan hyvin, kiitos kysymästä. Kyllä sitä maantaina sen viilaan kehtaa töihin mennä. Musiikki tässä soi nyt taustalla ja kappale on Chris Rean "This is the road to Hell". No, toivottavasti ei sentäs. Pärjäillääns!