Suomi-neito, vai pitääkö jo sanoa rouva, täyttää itsenäisenä valtiona 90-vuotta 6.12.2007. Olemme globalisaation ja yhdentymisen seurauksena entistä tiiviimmin naimisissa kansainvälisen yhteisön kanssa, joten siinä mielessä voisi hyvin puhua Suomi-rouvastakin.

Suomi-neito kasvoi aluksi Svea-mamman helmoissa, mutta siirtyi myöhemmin äiti-Venäjän hoteisiin. Vuonna 1917 neito tuli kuitenkin sellaiseen ikään, että se halusi itsenäistyä. Ja senhän se teki. Äiti-Venäjä tosin kurmootti Suomi-neitoa rankalla kädellä sen jälkeen pariinkin otteeseen, mutta se ei neidon päätä kääntänyt. Äiti-Venäjä oli otteiltaan kuin mikäkin Stephanie Forrester. Sitä johti pahimpana aikana Isä Aurinkoisenakin tunnettu Josif Stalin.

On näkökulmakysymys, onko neidolla enemmän määräysvaltaa itseään koskevissa asioissa kuin rouvalla. Paljon riippuu siitä, millaisen herran kanssa on naimisissa. Tärkeää on tietysti sekin, minkä kokoluokan asioista voi itse päättää. Pieni maa joutuu joka tapauksessa aina sopeuttamaan politiikkaansa optimituloksen saavuttamiseksi. Niin Suomi toimi sodasta selvittyään Neuvostoliiton kanssa ja samon se tekee nyt suhteessa Euroopan Unioniin. Nähtäväksi jää, syveneekö suhde setä-Samuliin mahdollisen Nato-jäsenyyden seurauksena jos se jäsenyys ikinä toteutuu.

Mutta miten Suomi juhlapäivänään oikeasti voi? Voiko sitä verrata Urho Kekkoseen, jolla 80-vuotiaana oli nelikymppisen fysiikka? Vai onko maamme lähempänä ikäisensä eli keskimääräisen ysikymppisen kuntotasoa? Molempia piirteitä löytyy.

Suurin osa väestöstä voi jopa ennätysmäisen hyvin. Siihen kuuluvat aktiivinen yläluokka ja keskiluokka. Osa voi jopa niin hyvin, että heillä ei ole henkilökohtaisella tasolla mitään mahdollisuutta ehtiä kuluttaa, kuin murto-osa tuloistaan. Esimerkiksi 11 miljoonan euron vuosituloilla se on mahdotonta. Ei pysty, liian hapokasta, sanoisi Kola-Olli.

Toisaalla on kremppaa. Maassamme on virallisesti n. 600 000 köyhää. Siihen sisältyy syrjäytymistä, työttömyyttä, fyysistä ja psyykkistä sairautta, väkivaltaa jne. Nuo ongelmat painottuvat köyhimpään väestönosaan. Toivottavasti vauraseen Suomi-neitoon tai rouvaan ei iske arteriosklerosis universalis niin, että heikoimmassa asemassa olevat unohtuvat. Kokonaisuutena ottaen Suomi voi vielä kohtuullisen hyvin, vaikka paljon parantamisen varaakin on.

Huomenna on juhlallinen itsenäisyyspäivän vastaanotto tasavallan presidentin linnassa. Minun kutsuni on taas jälleen kerran hukkunut postissa, jonka palveluja on ajettu ahtaisiin myymälöitten nurkkiin. Mutta muuten siellä on edustavaa joukkoa, lähinnä kansakunnan kaapin päältä valittuja.

Loppukevennyksenä seuraavaa: Ylipaino on lisääntyvä ongelma sekä hyvin- että pahoinvoinnin oloissa läntisissä maissa. On väitetty, että jos kaikki maapallon ihmiset yhtä aikaa hyppäisivät metrin korkeuteen, niin planeettamme suistuisi radaltaan. Mitä enemmän ylipainoa, sitä epätodennäköisempää tuo hypähdys on. Siitäkin siis löytyi positiivinen puoli. Enpä turhaan ole ollut Mato Valtosen ja Esa Saarisen luennoilla.  Hyvää ja itsenäistä päivää itse kullekin!