Otsikossa ei ole pätkääkään sovinismia, vaikka sitä äkkipäätään saattaisi luulla portsarin kommentiksi ravintolan ovella humalaisen daamin pyrkiessä sisään.

Päinvastoin, se kuvaa tämän päivän arkitodellisuutta poliittisen päätöksenteon huipulta. Pääministeri Vanhanen, joka on kunnostautunut myös hei tipu-osastolla, ilmoitti tänään että valtiolta ei tipu lisärahaa sairaanhoitohenkilökunnan lakonuhan torjumiseksi. Lisäbudjetin ylijäämä käytetään valtionvelan lyhentämiseen ja varautumiseen ikärakenteen muutokseen. Tehyn vaatima palkankorotus rahoitetaan siis lopulta valtaosin kuntien toimesta, mikä merkitsee kymmenissä kunnissa veroprosentin nostoa.

Jyrki Katainen säesti Vanhasta ja totesi että hallitus ei halua sekaantua kuntatyönantajan ja tehyn neuvotteluihin. Tulee mieleen hakematta se vanha sanonta, että myöhäistä on enää rypistää, kun on jo housuissa. Tai se, että turha enää visertää, kun on kaulaa myöten paskassa. Näitähän riittää.

Käytännössähän poliitikon möhlät sekoittivat koko pakan sekaantumalla nimenomaan tulopolittiisiin neuvotteluihin. Erityisesti kokoomus kunnostautui ennen eduskuntavaaleja käydyissä lupauskilpailuissa, joilla vuosikausia palkkakuopassa olleet hoitajat ladattiin täyteen odotuksia palkkojensa korjaantumisesta yli yleiskorotuksen tason. Nappulaa valtiolla oli kuitenkin tarkoitukseen niin vähän, että käytännössä ns. kuoppakorotus olisi sen varassa lähinnä kosmeettinen.

Paasikivi totesi aikanaan, että "kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen". Nykyaikainen sovellus siitä on, että "kaiken julkisuuden alku on naisasoiden tunnustaminen". Se pätee pääministerin lisäksi moneen muuhunkin.

Sirkan ja Sirkun päivä tässä vetelee viimeisiään. Lauha, harmaa oli päivä ja pimeä on ilta, niinkuin lokakuussa tapaa olla. Ilonaiheita pitää koittaa kehittää päästään käsin ja ajatella vaikka niin, että ennen joulua on enää yksi kokonainen, ehjä kuukausi jäljellä. Eli iloitaan elämästä kaikki lahjakkaat ja me lahjattomatkin. Arrivederci ja hasta la vista...Pysytään terveinä!