Moro!

Pölyisestä kammiostani katselen mä maailman piirii, kun juhannukseen on vajaa viikko. Taivas on harmaa ja ilma kostea. Lämpötila + 14,1 astetta. Hyvät olosuhteet tehdä siis jotan tuolle pölyisyydelle. Olen siihen kyllä henkisesti valmistautunut ja latautunut. Tiskialtaassa astiat huutavat tiskaamistaan.  Katsotaan, mihin tämä lataus riittää :-)

Viidenkympin ja risat kriisikö yrittää pukata päälle, kun yhä useammin olen virittäytynyt haikeaan mielentilaan. Menneisyydestä nousee pintaan yhtä ja toista.  Vai onko kyse siitä, että lopulta on aikuistumassa siihen mittaan, kuin mies ylipätään voi aikuistua? Toisaalta, onko se aikuisuuden merkki paremminkin, että katsoo vain eteenpäin? Tiedä häntä. Elettyä elämää on kuitenkin melko varmasti enemmän takana kuin edessä.

Haikeana kuitenkin muistelen sitä mielikuvituksen määrää ja energiaa, joka lapsena oli. Kun pelattiin velipojan kanssa Kemijoen jäällä ilman luistimia saappaat jalassa jääkiekkoa luonnonväärillä kepeillä, ei oltu ainoastaan huippupelaajia vaan peräti huippujoukkueita. Siinä saatettiin mennä koko maailmanmestaruusturnaus läpi yhtenä pyhänseutuna. Ja seuraavana joku toinen. Eikä vain pyhäpäivinä vaan monesti arki-iltasinkin niin pitkään, kun vähänkin näki. Ja virtaa riitti.

Sama juttu kesäisin jalkapallon kanssa. "Ole sie Manchester United, mie olen Leeds". Ne olivat suosikkijoukkueita. Ja niin sitä tahkottiin Englannin liigaa tai MM-kisoja kahteen, joskus kolmeen pekkaan, epätasaisella, mättäisellä nurmikentällä aivan valtaisalla intensiteetillä. Se kolmas pekka oli vanhimman siskon poika. Jääkiekkoon ja jalkapalloon ainakin allekirjoittaneella oli suurempi kiinnostus, kuin varsinaiseen työntekoon. Se tuppasi joskus olemaan tervanjuontia, mikä aiheutti joskus närää lähiympäristön kanssa.

Ehkä nyt haikeutta aiheuttaa osittain se, että itse oli vielä silloin kirjoittamaton lehti, periaatteessa avoin mahdollisuuksille. Kun tässä vaiheessa ajattelee toteutumaa, se aiheuttaa joskus alakulon hetkiä. Mutta joskus vain ja ohimenevästi, ainakin toistaiseksi.

Tulipahan perjantai-iltana pitkästä aikaa käytyä karaokebaarissa. Baari oli pullollaan väkeä eikä siellä nähnyt ketään ilman laseja. Väelle oli tietysti tarjolla väkijuomia, mikä on luontevaa. Siitä seurasi tunnelimaisen tunnelmainen ilimapiiri. M.A. Nummista siteeraten, "juomat hieman auttaa tunnelmaa luomaan".

No, vetäsin kolme kappaletta, jotka olivat: Suuret setelit (lomaraha oli maksettu sinä päivänä), Kohti Alaskaa (palkka ja lomaraha yhteensä eivät siihen riittäisi) ja lopuksi Mun sydämeni tänne jää. Viimeksi mainitusta tuli joku jopa kiittämään. Halusin tulkita sen niin, että hän kiitti laulusta eikä siitä, että se loppui. Se on kuitenkin hieno biisi, koskettavat sanat. Ja haikeat....