Hei, mutta onko se tosiaan jo kymmenes syyskuuta vuonna 2007? Onhan se, herran pieksut! Kuten huomaatte, minua voi pitää asioista tavallisesti hyvin perillä olevana tahona. Tai vaihtoehtoisesti asioista tavallisesti täysin pihalla olevana tahona. Miten vain.

Viime aikoina päähäni on pälkähdellyt nostalgisia ajatuksia. Yhtenäkin päivänä kesken työmatkan tuli mahdoton hinku saada kotona leivottua nisupullaa. Sitten kerran rupesi haluttamaan ruppanoita. Niittenkin syömisestä on jo valovuosia kulunut.

Niinpä muistin isoisän olkihatun. Siinähän Tapsa Rautavaara laulaa, että "mä tässä kerran ullakolta yksin putosin ja sattumalta olkihatun päälle istahdin". Samanlaiset kaihoisat ajatukset risteilivät päässäni.

Laulussahan kävi hyvin sikäli, että kera syksyn lehtien hääkellot heille soi. Mutta elävässä elämässä kaikki ei ole niin yksinkertaista. Pahimmassa tapauksessa sitä voi lopulta olla kärpäsenä lätkässä. Se ei paljoa naurata, ainakaan kärpästä. Se voi muuttua vaikka härkäseksi.

Kotona leivotun pullan hinta voi nousta tuolloin kovaksi. Samoin ruppanoiden. Niiden resepti on enää harvoissa käsissä tai kassakaapeissa. Onneksi pahin hinku meni pian ohi. Mutta entäs jos niitä tulee lisää ja kohtaukset pitenevät? Kuinkas sitten suu pannaan? Tungetaanko se pullaa täyteen?

Turha kuitenkaan surrata etukäteen. Tuntuu helpolta ajatella, että asiat menevät niinkuin menevät, niin yleisesti kuin yksityisestikin. Kuten huomaatte, mitään järkevää ei näin maanantaina saanut puristettua päästään käsin. Paitsi sen, että niin kaanis on ilima, mutta kaaniimpi oli Hilima...Nimi muutettu :-)